Tämä postaus tulee "hieman" myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Reissu oli myös aika vaiherikas, joten siitä on ihan pakko kertoa. Lisäksi jotenkin tuntuu siltä, että tulee oltua reissussa vähän väliä, joten niistäpä ne postausaiheetkin on revittävä. Aika reissujen välissä kun menee palautumiseen...
Olimme siis Fronleichnam-viikonloppuna mieheni ja appivanhempieni kanssa purjehtimassa. He lähtivät itseasiassa samalla pitkään suunnitellulle pitkälle purjehdukselle, suuntana etelä. Ensimmäisenä päivänä suuntasimme siis Ranskan Dunkerquesta kanaalin yli Doveriin. Sää oli mitä tyyppillisin, kuten alapuolella olevasta kuvasta näkyy. Ylitys ei onneksi kestänyt niin hirvittävän pitkään ja matkalla oli riittävästi nähtävää kun isoja tankkereita pilkotti horisontissa, ei ollenkaan niin kaukana kun voisi kuvitella, koska näkyvyys oli huono.
Illalla kävelimme Doverissa ja tutustuimme kaupunkiin. Ei kyllä tehnyt kovin suurta vaikutusta, kaupunki taitaa elää kautta kulkevien turistien varassa. Kaunis vanha kirkko kuitenkin löytyi.
Seuraavana päivänä suuntasimme pohjoiseen, Ramsgaten kaupunkiin, joka on Thamesin jokisuussa. Lähdön kanssa jouduimme odottamaan iltapäivään, jotta vedenvirtaus kanaalissa olisi meille suotuisa. Tällä kertaa näimme myös White Cliffsit, joihin aurinko paistoi kauniisti. Kallion päällä ollut kaunis valkea majakka kruunasi hienon maiseman.
Jouduimme lähtemään Ramsgatesta todella aikaisin, aamulla kello 5.30, koska emme halunneet purjehtia vastavirtaan. Harvoin pääsen kuvaamaan auringonnousua, taitavat ne ainoat kerrat olla kaikki purjehdusreissuilta. Edessä oli kanaalin ylitys, mutta tällä kertaa suuntasimme Belgiassa sijaitsevaan Ostenden rantakaupunkiin.
Päivä oli hyvin pitkä, kanaalissa ei tapahtunut mitään lukuunottamatta muutamaa 300 metrin pituista rahtilaivaa. Ne olivat ihan hirvittävän suuria. Näykyvyys oli hieman parempi kuin menomatkalla, mutta se päivä oli kyllä yksi pisimmistä. Horisontissa ei näy mitään, väsyttää, mutta ei voi nukkua. Minä tulen nimittäin helposti merisairaaksi, joten pysyttelen tiiviisti kannella (itseasiassa purjeveneessä en ole koskaan tullut merisairaaksi, mutta se johtuu juurikin siitä, että pysyttelen kannella), mutta siellä taas en saa nukuttua, koska en vaan osaa. Musta ei varmasti olisi Atlantin ylitykseen.
Ostenden kaupunki oli aika kamala. Koko rantaviivan pituudelta oli isoja kerrostaloja. Jos en olisi tiennyt, niin olisin veikannut kerrostalojen perusteella, että olemme Venäjällä. Kaupungissa ei tainnut olla muita kuin turisteja, englantilaiset olivat jo iltapäivästä ihan kännissä. Kuulemma Belgian rannikko on täynnä juuri tällaisia kaupunkeja.
Viimeisenä päivänä meillä olikin sitten enää pieni etappi edessä Ostendestä takaisin Dunkerqueen ja olimme siellä aikaisin iltapäivästä. Olimme lähdössä kotiin päin neljän maissa, kun auto ei käynnistynytkään. Menomatkalla kytkin oli hieman oireillut, mutta ei mitenkään niin vakavasti että olisimme osanneet odottaa sen menevän kokonaan rikki. Mutta rikki se oli. Appivanhempani ovat onneksi ADAC:n plusjäseniä, joten ei kuin soittamaan heiltä apua. Sieltä luvattiinkin, että he ovat tunnin päästä perillä. No, eihän sieltä ketään kuulunut ja soitettuamme perään selvisi, että ADAC:n auto oli kääntynyt takaisin, koska satama-alue, jossa olimme, oli suljettu suuren purjevenetapahtuman takia. Emme tienneet että satama-alue on suljettu, itse tapahtumasta tiesimme. Ohitsemme vilisi kuitenkin koko ajan autoja, joten ADAC:n auto olisi kyllä varmasti päässyt myös alueelle jos olisi halunnut. Pian sitten selvisi, että he yrittävät tulla myöhemmin uudestaan ja arvasimme heti, että myöhemmin tarkoittaisi seuraavana eli maanantaiaamuna. Mieheni ja minun oli kuitenkin ehdittävä töihin maanantaiksi, joten emme voineet jäädä odottamaan. Lisäksi ADAC olisi ensin a) katsonut onko auto tosiaan rikki ja b) voidaanko se korjata max. 3 päivän sisällä jossain lähialueen korjaamolla. Korjauksen ajaksi olisimme saaneet hotellimajoituksen, joka ei tietenkään olisi ollut tarpeellinen koska olisimme voineet yöpyä myös purjeveneessä. Jouduimme siis miettimään vaihtoehtoja, koska meidän oli päästävä takaisin kotiin. Mieheni soitti myös jo pomolleen kertoakseen tilanteen ja ettei välttämättä ehdi maanantaiaamuksi töihin.
Ratkaisu löytyi sitten niin korvaamaatoman ystävän kautta. Hän ajoi Bochumista tyttöystävänsä ja huoltoasemalta vuokraamansa trailerin kanssa reilun 4h matkan Ranskaan. Heitä odotellessamme kävimme tutustumassa satamassa olleisiin suuriin purjeveneisiin. Pelastavat ritarimme saapuivat puolilta öin ja saimme lastattua rikkinäisen automme trailerille. Kello yksi yöllä lähdimme paluumatkalle. Ajoimme takaisin Bochumiin, koska ystävällämme oli sattumalta juuri kaksi autoa, joten saimme hänen autonsa lainaan ja hänellekin jäi vielä toimiva auto. Mieheni ja minä olimme sitten lopulta kotona kello 6.15 maanantaiaamuna. Painuimme heti unille neljäksi tunniksi, jonka jälkeen menimme molemmat töihin. Kaiken kukkuraksi ystävä hoiti vielä auton korjauksen ja auto oli taas seuraavana päivänä toimintakunnossa.
En voi muuta sanoa kuin että ystävät ovat korvaamattomia!
