Friday, December 13, 2013

terveisiä joulukorttitehtaalta


Hain ideoita tämän vuoden joulukortteihin Pinterestistä, koska oma ideointikykyni ei riitä tällaisiin luoviin projekteihin. Pinterestissä on aina kaikkea ihanaa ja valinnan vaikeus iskee aina. Tällä kertaa päädyin tällaisiin kortteihin. Kävin nyysimässä kasan värikarttoja läheisestä baumarktista, jossa on parhaillaan loppuunmyynti.




erilainen joululahja

Lahjoita tänä vuonna materian sijaista aikaa, kas näin

Tällainen lahja taidetaan antaa jälleen tänä vuonna miehen vanhemmille, koska perheen saaminen saman pöydän ääreen ei muuten tunnu onnistuvan. Viime jouluna he saivat liput pieneen Roto-teatteriin Dortmundiin katsomaan Loriot -sketsejä. Kaikki heidän neljä lastaan tulivat puolisoineen tietenkin myös.  Ennen teatteria käytiin yhdessä syömässä perheen lempiravintolassa.

Tuesday, December 10, 2013

piparit



Meidän perheessä on leivottu piparit jo vuosikausia tällä samalla ohjeella. Ohje on Tuija Suistomaan reseptikirjasta ja julkaistu muistaakseni joskus 80-luvulla. Pipareista tulee, kuten nimikin jo lupaa, pulleita ja mureita, kunhan ei paista liian kauan.



PULLEAT JA MUREAT NISSET JA NASSET
Tuija Suistomaan ohje

250 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1,5 dl siirappia
1 rkl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
3 tl pomeranssinkuorta
1/2 - 1 rkl kardemummaa
noin 1/2 kg (= n. 10 dl) puolikarkeita vehnäjauhoja
3 tl soodaa

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.  Lisää vaahtoon kananmunat yksitellen vatkaten.  Lisää vaahtoon sitten mausteet ja sekoita hyvin.  Lisää lopuksi jauhot, joihin sooda on sekoitettu.  Anna taikinan kovettua hetki jääkaapissa. 

Varaa sillä aikaa pellit ja paperit, kaulimet ja muotit.  Jätä taikina melko paksuksi kaulitessasi sitä.  Irrota kuviot paistilastalla ja paista pipareita 180 oC (kiertoilma) n. 5 min. 

Monday, December 9, 2013

jouluvalmisteluja ja pikkujoulut


Tänä vuonna vietämme joulua ensimmäistä kertaa kotona. Meillä on ollut tapana olla joka toinen vuosi miehen perheen kanssa Alpeilla ja joka toinen vuosi minun perheeni kanssa Suomessa. Tänä vuonna olisi Suomi-joulun vuoro, mutta päätimmekin tehdä niin päin, että minun perheeni tulee tänne meille, koska minä en voi enää jouluna lentää. Aikaisempina vuosina olen ollut sen verran laiska, että en ole kovinkaan paljon kotia koristanut joulua varten, koska jouluna ei olla kuitenkaan kotona oltu. Nyt on siis pitänyt ostaa kuusen jalka, kuusen koristeita sekä kynttilät että kynttilänpidikkeet kuuseen. Miehen perheellä on tapana pitää aitoja kynttilöitä kuusessa, joten mieheni halusi ne myös meille. Ne on kyllä mahdottoman kauniit, mutta vaativat tietenkin erityistä huomiota. Itse joulukuusi käydään hakemassa ehkä jo tulevana viikonloppuna, koska neljäntenä adventtiviikonloppuna pitää hoitaa ruokaostoksia. Pienenä lisäaktiviteettina meillä on myös tulevana ja sitä seuraavana viikonloppuna synnytysvalmennus. Eikä myöskään passaa unohtaa lähestyvää paperihääpäivää...
  
Lauantaina vietettiin Suomi-porukalla pikkujouluja. Jokainen sai tuoda jotain pientä syötävää, mutta varsinaista jouluruokaa meillä ei syöty. Itse leivoin pipareita sekä paistoin saaristolaisleivän. Muuten tarjolla oli lohipiirakkaa, kasvissosekeittoa, korvapuusteja, pientä naposteltavaa sekä tietenkin glögiä! Myös tonttu kävi meidän pikkujouluissa, mutta en saanut häntä tallennettua kameralle (niin kuin en muitakaan ruokia).



Wednesday, December 4, 2013

seuraava projekti

Aloitin eilen seuraavan neuleprojektin. Jonkin aikaa mietin kokoa, kun olisin mielellään tehnyt 3-6 kk ikäiselle, mutta kun se nyt meidän vauvan tapauksessa on kevät-kesä koko niin paksu villaneule olisi niille keleille varmasti liikaa. Isompaan kokoon ei taas ole tarpeeksi lankaa, joten teen ihan pienimmän koon. Mallissa on isohko pääaukko, joten toivottavasti pukeminen onnistuu myös ihan pienelle. 


Tuesday, December 3, 2013

äitiyspakkaus!

Tänään tuli postissa kauan toivottu paketti. Pakkauksen saaminen ei vaan ollut ihan päivänselvä juttu, vaan vaati jonkin verran sumplimista. En ole itse oikeutettu saamaan pakkausta, koska en ole ollut vuosiin Suomen sosiaaliturvan piirissä. Lisäksi vielä Kela on viime vuoden lokakuussa lopettanut pakkauksen myymisen, joten ostaminenkaan ei ollut mahdollista. Googlailin ahkerasti jos saisin jonkun vanhan pakkauksen ostettua käytettynä, mutta löysin pääasiassa vain erillisiä äitiyspakkauksen vaatteita. Facebookista löytyi myös joku äitiyspakkausten välityssivu, mutta siellä ei vaikuttanut olevan kovin aktiivista toimintaa. 

Lopulta kävi niin onnekkaasti, että äitiyspakkaus järjestyi siskoni kaverin kautta. Hän odottaa toista lastaan eikä tarvinnut pakkausta itselleen, joten hän postitti sen minulle. Ihana ihminen! Olen niin ylionnellinen, että sain paketin ja pienen palan Suomea tänne kotiin.

Itse laatikko, jonka kuvittelin olevan huomattavasti pienemmän.

Vasemmassa kuvassa koon 50 cm vaatteet ja makuupussi. Oikealla koon 60 cm vaatteet sekä kestovaipat. 

 Vasemmalla koon 70 cm vaatteet ja oikealla ulkovaatteet sekä villahaalari. 




Tuesday, November 26, 2013

kun imurointi käy urheilusta

Raskaus aiheuttaa monia muutoksia kropassa, mutta en jotenkin ollut tätä(kään) kuitenkaan sisäistänyt ihan täysin. Oman kropan rajoitteet iskee usein vastaan. Kenkien jalkaan laittaminen ei ole enää niin itsestään selvää, eteiseen on pitänyt ottaa jakkara, johon voin toimituksen ajaksi istahtaa ja nauhojen sitominen onnistuu hieman helpommin. Alas ei voi kurotella, ellei sitten jalat ole sopivassa haara-asennossa, että maha sopii väliin. Maha on vähän väliä tiellä, risti-istunta on mukava, mutta jalka toisen päällä ei usein enää onnistu ilman jonkinasteista epämukavuutta. Ryhti on usein olematon, vaikka yritän siihen kiinnittää huomiota. Alaselkää kolottaa jos vähänkin jotain tekee. Imuroidessa pitää pitää taukoja, että selkä saa levätä eikä homma käy liian raskaaksi. Meillä on kuitenkin vain kolmio! 

Yöllä kolottaa lonkkaniveliä. Asennon vaihtaminen auttaa hetkellisesti, mutta jossain vaiheessa herään taas kolotukseen ja vaihdan taas kylkeä. Kyljen vaihtaminenkin on sellainen operaatio, että siinä herää aina. Vesisänky kun imaisee syvyyksiinsä ja sieltä ponnistaminen tällaisen mahan kanssa on haasteellista. Selällään en voi enää juurikaan nukkua. Toisinaan aamuyöntunteina selällään voi vielä olla, mutta useimmiten se on epämukavaa. 

Sohvastakaan ei pääse enää ylös. Tai pääsee kyllä, mutta sekin on sellainen urheiluponnistus että. Meillä on vielä aika pehmeä sohva, joka saa sitten sen aikaan että kun sieltä ylös ryömin niin olo on lähinnä kuin hylkeellä. Suoria vatsiksia ei saisi enää käyttää, joten eikun kyljelleen ja siitä vaihe vaiheelta lähemmäs ylösnousemusta. 

Näin unta, etten ollut enää raskaana. Se tuntui oudolta. Vatsassa ei liikkunutkaan enää mikään. Ja muutama kuukausi sitten olin ihan ihmeissäni kun vatsassa liikui joku. Mun ehkä pitäisi alkaa jo valmistautumaan raskauden jälkeiseen aikaan ellen halua taas pientä uutta kriisiä. Niin, siinä välissä on sellainen pikkujuttu kuin synnytys, ehkä sitäkin pitäs vähän miettiä. 

Mun navan vieressä usein törröttävä kohouma ei muuten ole pää eikä takapuoli, vaan tytön vasen polvi. Takapuoli tuntuu oikeassa kyljessä, kylkiluiden alapuolella. Alien pullistelee siis jo useammasta kohdasta ulos. Pysyis vielä sisällä sen pari kuukautta.

Monday, November 25, 2013

tuliaiset Hampurista

Sain tällaiset tuliaiset Hampurin suomalaisista joulumyyjäisistä torstai-iltana. Mies kävi myyjäisissä työmatkan päätteeksi ja sai kyllä tällä satsilla vaimon suupielet korviin. Olin tietenkin laatinut miehelle ostoslistan, mutta ne tärkeimmät olisi mies kyllä ihan ilman listaakin osannut ostaa. Hän oli myös kysellyt myyjäisissä rieskojen ja jaffan perään, mutta niistä eivät olleet (mitä ilmeisimmin saksalaiset) myyjät tienneet mitään! Ja muuten tuon Muumi-bodyn oli mies ostanut ihan oma-aloitteisesti! 

Nyt mussutan täällä aamupalalla ja lounaaksi ruisleipää ja vaikka se onkin jo hieman kuivahtanutta, niin silti nautin ja syön hymyssä suin.

Monday, November 11, 2013

raskaudesta ja neulomisesta

Voi kamala miten pitkään olen ollut päivittämättä! Aika on mennyt näihin raskaustohinoihin, enkä aluksi oikein tiennyt miten paljon haluaisin asiasta tänne päivitellä ja mietin, että muuttuuko blogini väistämättä vauvablogiksi... En vieläkään oikein tiedä mihin rajan vetää, mutta luonnotontahan se olisi jättää vauvajutut kokonaan pois, koska uusi tulokas kuuluu elämääni niin olennaisesti. Tässäpä tätä sitten tulee:

Sekä alku- että keskiraskaudessa voin hyvin, eikä mulla ollut pahoinvointia ollenkaan. Siksi olikin vaikeaa sisäistää olevansa ylipäätään raskaana. Nälkä oli usein, 2-3 tunnin välein ja kivahan se nälkäänsä oli syödä. Jos ei syönyt riittävän usein, alkoi heikottaa. Söin ihan normaaleja ruokia, en juurikaan makeaa tai muuta hirvittävän epäterveellistä. Vessassa piti ravata oikeastaan joka yö. Mulle itselleni oli jotenkin ihan käsittämätöntä, että miten mun sisällä voi olla toinen ihminen. Ja kesti pitkään hyväksyä se, että mun kroppa ei kuulu enää pelkästään minulle vaan jaan sen nyt toisen ihmisen kanssa. Lisäksi oli vielä se, että se toinen ihminen aiheutti kaikenlaisia muutoksia mun kropassa. Rintoja aristi, enkä edes rintojen kasvamista ensin mieltänyt mitenkään positiivisesti.

Nyt on sitten siirrytty loppuraskauteen ja tulee istuttua kotona enemmän ja samalla myös syötyä enemmän, varmasti osittain myös syksyn ansiosta. Ja nyt menee sitten sitä suklaata ja usein tekisi mieli kaikenlaista muutakin herkkua. Kävin myös kuukausi sitten ensimmäisessä CTG-mittauksessa, jossa mitataan supistuksia. Niitä olikin sitten oikeastaan ihan säännöllisesti, mikä ei tietenkään ollut hyvä juttu, vaikka kivuttomia (ja ennen kaikkea täysin huomaamattomia näin ensikertalaiselle) harjoitussupistuksia olivatkin. Lääkäri pisti heti urheilukieltoon sekä tietenkin ehkä vähän ylireagoiden saunomiskieltoon. Päälle tupsahti kahden viikon sairasloma. Se onneksi auttoi ja supistukset loppuivat. Raskaus on jo melkein parisen kuukautta näkynyt selvästi ja nyt saankin totutella vieraiden ihmisten kysymyksiin lasketusta ajasta. Tyttö muistuttaa itsestään säännöllisin väliajoin, toisinaan potkitaan äitiä kylkeen tai alavatsaan ja välillä kutitellaan navasta. Häämatkalla nähdystä alien-unesta on tullut jo osittain todellisuuttakin: välillä selällä maatessa näkyy navan vieressä ihan selkeä kohouma tai pullistuma, joka on joko vauvan pää tai takapuoli. Niin kummallista, mutta ah niin ihanaa.

Neulomishommat on olleet täydellä höyryllä jo jonkin aikaa. Ihan alkuun aloin tehdä vauvalle peittoa, josta tuli sitten tällainen: 


Sitten piti käydä ostamassa lisää lankaa ja jotain pientä olenkin saanut jo aikaiseksi:

                                                          myssy ja sukat

Kylläpä värit toistuukin huonosti kun on vähän eri valossa ja vielä eri kameralla otetut nuo yllä olevat kuvat. Itse asiassa muuten kännykällä otettu molemmat (hyi minua). Myssy ja sukat on tehty siis tuosta vasemman puoleisen kuvan pinkistä langasta, usko tai älä... Oikeanpuolimmaisessa kuvass on värit lähempänä todellisuutta. Nämä oli ekat neulomani villasukat i k i n ä, ei tullut ihan parasta jälkeä, mutta itse kun tekee saa sellaiset kun tulee! 

Viimeisimpänä ostin tällaisen kasan DROPS-lankoja, suurin osa näistä oli tarjouksessa -25 %. 


Sinisestä alpakan ja silkin sekoituksesta syntyy miehen veljen vauvalle samanlainen myssy kuin tuo aiemmin tekemäni. Harmaasta ja oranssista on suunnitelmissa tehdä omalle pienokaiselle neule. Tummanpunaisesta, vihreästä ja tummansinisestä on tarkoitus tehdä erilaisia rättejä. Rättien neulominen kuulosti jännältä idealta ja ostamassani What to knit when you're expecting -kirjassa niitten lupailtiin olevan toimivia. Se jää nähtäväksi, ainakin saadaan vähän vaihtelua rätti- ja harsokokoelmaan.



ps. Päätin sitten viikonloppuna tiputtaa järkkärikamerani hyllyn päältä suoraan lattialle... Kamera laskeutui parketille objektiivi edellä! Nyt sen sisältä kuuluu irtonaisesta osasta kolinaa, eikä zoomaus enää toimi. Saa nähdä saako sen korjattua vai lähteekö uusi objektiivi hankintaan...

Thursday, October 10, 2013

lokki tuli taloon

Parisen viikkoa sitten satuin sattumalta kurkkaamaan Kodinykkösen nettisivuille ja huomasin etusivulla olleen Lokki-valaisimen tarjouksen. Olen jo pitkään haaveillut Lokista ja hyvä tarjous olikin pakko hyödyntää. Sisko kävi jo pian valaisimen hakemassa ja sitten jäin miettimään kuljetusta tänne Saksaan. Valaisin oli pakattu 70x70x20 cm kokoiseen laatikkoon, käsimatkatavarana se ei siis menisi. Ei sen puoleen, että Suomen vierailu olisi ollut suunnitteillakaan. Laatikon ruumaan laittaminen vähän epäilytti, toisaalta muoviahan valaisin on, joten ehkä se olisi sen kestänyt kun olisi pakannut hieman paremmin.  



Viime viikolla sain sitten kuulla, että yksi saksansuomalainen kaverini on perheineen juuri Suomessa käymässä - autolla. Pienen aikataulujen sovittelun jälkeen valaisin löysi tiensä Vuosaaren satamaan ja heidän autoonsa siskoni avustuksella ja valaisin saapui autolautalla Saksaan viikonlopun aikana. Eilen kävin sitten Lokkini hakemassa noin kahden tunnin ajomatkan päästä kaverin vanhempien luolta. Kiitokseksi vaivannäöstä olin leiponut saaristolaisleivän, josta kyllä erityisesti suomalainen - Turusta kotoisin oleva - äiti ilahtui kovin. Vastavuoroisesti minä ilahduin lampusta kovin ja heti kotiin päästyäni ripustin sen jo paikkallensa. Oooh!


Gardalta ostettu taulu odottaa vielä kehystystä ja ripustusta.

Niinkuin olin arvellutkin, on meidän pöytä suhteessa aivan liian pieni suureen valaisimeen nähden. Mutta isompi pöytä olisi keittiön oven edessä ja haittaisi kulkemista, joten voi olla että tässä kämpässä joudumme kärvistelemään tämän pienen pöydän kanssa... 

hirvittävän hyvä omenapiirakka



Oman pihan omenat on vihdoin kypsyneet ja kääräisin niistä omenapiirakan. Kas näin (ohje täältä):

Omenapiirakka
uunipellillinen

4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl fariinisokeria
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 dl maitoa
1 dl sulatettua voita

Pinnalle:
5 isoa omenaa
1/2 dl sokeria
kanelia maun mukaan

- Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
- Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää ne sekä maito ja voi munasokerivaahtoon.
- Kääntele tasaiseksi taikinaksi.
- Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
- Kuori ja poista siemenkodat omenista. Leikkaa ohuiksi lohkoiksi ja asettele taikinan päälle limittäin.
- Ripottele pinnalle sokeria ja kanelia.
- Paista 225° C uunissa keskitasolla n. 15 minuuttia.

Tarjoa vaniljajäätelön kanssa!






Tuesday, September 17, 2013

terveisiä fifo-perheestä

En tiennytkään että tällekin perhetyypille löytyy nimi: fifo - flying in, flying out. Mies siis lentää usein aikaisin maanantaiaamuna jonnekin päin Saksaa, joskus myös Saksan ulkopuolelle, ja tulee torstai-iltana takaisin. Hänen työnsä on projektiluontoista, milloin minkäkin asiakkaan luona. Projektit kestävät usein kolmisen kuukautta, joskus niihin tulee jatkoa, joskus ne loppuvatkin kesken kun asiakas sanoo, että tämä riittää. Viikolla mies tekee myös lähes poikkeuksetta erittäin pitkää päivää, yhteydenpito ei siis aina onnistu ainakaan niin usein kuin toivoisi. Toistaalta, kun mies on kuitenkin poissa, ei ne pitkät päivät niin haittaa. Mitäpä sitä mies tekisi yksin hotellissa illalla? 

Ennen lomaa mies oli projektissa, joka oli pitkä ja aivan liian raskas. Ja tämä oli viereisessä kaupungissa. Tarkoittaen sitä, että hän tuli viikollakin kotiin yöksi. Nimenomaan vain yöksi, koska monena viikkona emme nähneet toisiamme hereillä vaikka hän kotona nukkuikin, niin pitkiä päiviä hän teki. Viikonloput ovat sentään pysyneet viikonloppuina, eli silloin ei töitä tehdä. Neljän viikon loma tuli kuitenkin tarpeeseen. 

Ensi viikolla mies aloittaa taas uudessa projektissa, tällä kertaa Hampurissa. Projektista on odotettavissa huomattavasti edellistä rennompi, tosin ns. normaalitkin päivät mieheni työssä ovat 12 tuntisia useampana päivänä viikosta. Projektin on tarkoitus kestää nimittäin jouluun asti. Ehkä tällä kertaa pääsen kuitenkin hänen luonaan kyläilemään. Firma maksaa nimittäin viikonlopun hotelliyöt jos siten vältetään 2 lentoa. 

Miten tuollaisessa työssä sitten jaksaa? No ei kovin hyvin eikä varsinkaan kauaa. Raskas työ tuntuu monen kohdalla tarvitsevan myös raskaat huvit. Vaihtuvuus on suurta, hyvin usein kuulee miehen kollegoista, jotka vaihtavat työpaikkaa. Harva tekee tuota työtä montaa vuotta peräkkäin, noin viitisen vuotta tuntuu olevan maksimi. Mutta on niitä perheellisiäkin. Niissä mies tuskin kovin usein näkee lapsiaan. 

Monday, September 16, 2013

paluu arkeen

Ruhtinaallinen neljän viikon kesäloma/häämatka on nyt vietetty. Kerron itse matkasta myöhemmin ja kuvien kera. Oltiin viime viikon lopulla rakenneultrassa. Kaikki oli mitä parhaiten, pikkuinen näytti taas parhaat puolensa ja saatiin nättejä kuvia. Pikaisesti päästiin myös näkemään 3D-kuvaa, jossa näkyi pikkuisen kasvot ja toinen käsi, jolla hän sipaisi kasvojaan muutaman kerran. Hirvittävän suloista. Jotenkin tuollainen livekuva on ihan eri asia kuin perinteinen ultraäänitutkimus. Siksipä nyt mietitään, että pitäisikö käydä vielä erikseen 3D-tutkimuksessa... Hintahan siinä lähinnä on vain esteenä. Ultran jälkeen suunnattiin sitten muutamaan lähellä sijaitsevaan lastenvaateliikkeeseen. Mukaan lähti söpö DIY-pingviini ja kirpparilta yhdet potkuhousut. Ei sen enempää osattu vielä ostaa, koska jonkin verran saadaan kuitenkin miehen veljeltä sekä sen lisäksi näyttää siltä, että äitiyspakkaus Suomesta järjestyy siskon kaverin kautta. Sitten jatkettiin kotona laatimalla hankintalista, josta tuli kyllä hirvittävän pitkä... Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?


Viikonloppuna olimme miehen työpaikan jokavuotisessa kesätapahtumassa. Oli perjantai-illan dinneriä, biletystä hotellin kasarihenkisessä (ehkä jopa -aikaisessa) yökerhossa, lauantain päiväohjelmana puissa kiipeilyä (tämä jäi itseltäni väliin, kun ei ollut sallittua raskaana oleville) sekä illalla gaalaillallinen ja lisää tanssia. Sunnuntaina myöhäinen aamiainen hotelilla ja autolla kotiin, jossa onneksi oltiin sen verran ajoissa (matka vain 40min) että sai hyvin rötvättyä.

Sunday, August 18, 2013

pakkauslista

Nämä tavarat lähtee mukaan arviolta 1-1,5 viikon vaellukselle. Kyseessähän on siis Alppien ylitys klassista E5-reittiä pitkin, yöpyminen ja syömiset on mökeissä. Vaatteet tulevat x2 muut tarvikkeet on kahdelle hengelle.

Rinkka (40 l - miehelle 50 l)
Vaellussauvat (teleskooppivarret)
Juomapussi

Vaellushousut (Softshell)
Shortsit
Kuoritakki
Windstopper
Vaelluskengät
Fleecepaita
Sisätossut
Vaellussukat 2 kpl
Tavalliset sukat 1 kpl
Villaiset t-paidat 2 kpl
Villainen tuubihuivi (pipo/kaulaliina)
Lippis
Hanskat
Mikrokuitupyyhe 50x60cm
Alusvaatteet
Sisämakuupussi (silkkinen)

Kamera (2 akkua)
Kännykkä ja laturi
Matka/reittiopas (E5)
Kartta
Sykemittari ja sykevyö
GPS Track pod ja laturi
Linkkuveitsi
Otsalamppu
Kompassi
Henkilötodistus
Käteistä

Hammasharja
Hammastahna
Puhdistusaine ja kasvovoide
Aurinkovoide 50+
Piilarineste, piilarit +kotelo
Silmälasit
Aurinkolasit (kategoria 3)
Huulirasva
Korvatulpat
Deodorantti
Shampoo
Suihkusaippua
Hiusharja
Ensiapulaukku
Pätkä pyykkinarua ja pesuainetta

Myslipatukoita
Pähkinöitä
Suklaata

Kaikki nämä mahtuvat hyvin rinkkoihin ja tilaakin vielä jäisi. Mutta ei passaa pakata täyteen, tulisi liikaa painoa. Näillä tulee minulle n. 8 kg ja miehelle 12 kg, sisältäen molemmille n. 2 l vettä. Mies kantaa mun järkkärikameran, jolla painoa n. 1,2 kg. Järkkäri tuo tietenkin huomattavasti lisäpainoa, mutta en edes harkinnut kameran poisjättämistä, koska haluan ikuistaa upeat maisemat.

Välipaloja (pähkinät, suklaa) otetaan vain parille päivälle mukaan, varastoa on tarkoitus täydentää laaksoissa sijaitsevissa kaupoissa.

Otsalamppu, kompassi, kartat - eivät ole pakollisia, koska tarkoitus ei ole vaeltaa pimeällä ja reitit on hyvin merkitty. Halusimme kuitenkin varautua mahdollisten yllätysten varalta. Sykemittari yms ei tietenkään myöskään ole tarpeellinen, vaan otan ne mukaan omasta halustani ja kiinnostuksesta. Ensiapulaukku on keskikokoinen, ja ostimme sinne toisen foliolämpöpeiton.

Mökeissä on riittävästi peittoja, joten ohut silkkinen sisäpussi riittää. Luin myös, että outdoor -liikkeissä myytävät mikrokuitupyyhkeet ovat usein ylihinnoiteltuja ja samanlaisia myydään siivouskäyttöön normaaleissa kaupoissa. Niimpä ostin meidän pyyhkeet DM:stä kokonaiseen 2e/kpl hintaan, koko on 50 x 60 cm, jonka pitäisi olla riittävä.

Eiköhän noilla pärjätä. Toivoa sopii!

Friday, August 9, 2013

stressaaja

Viikko lomaan ja tietenkin sitä edeltävä viikonloppu on ämpättävä täyteen kaikkea mahdollista ohjelmaa. Tai itseasiassa mun oma viikonloppu näyttää vielä kivan rennolta, mutta mies saa huomenna juosta pää kolmantena jalkana. Ihan aamusta se meinaa ehtiä parturiin, sitten klo 09 pitää hakea nuorempi pikkuveli juna-asemalta ja ajaa 1h matka vanhemman pikkuveljen luokse. Synttärilahjana tälle keskimmäiselle veljelle on järjestetty kiva päiväohjelma, ensin kiipeilyä puissa, jonka jälkeen he katsovat yhdessä lempijoukkueensa kauden ensimmäisen Bundesliga-ottelun alkaen klo 15.30. Peli kestää kaksi tuntia, siitä mieheni saakin sitten kiiruhtaa takaisin kotia kohti (1h ajo), tarkemmin sanottuna suoraan globetrotteriin. Sieltä meidän on tarkoitus hankkia viimeiset puuttuvat varusteet Alpien ylitystä varten. Liike sulkee klo 21 ja samalla kellonlyömällä alkaakin sitten jo miehen kollegoiden järjestämät bileet yhdessä ravintolassa. Kollegat kun on kyseessä, niin juhlista tulee intensiiviset ja kosteat, niin ja pitkät. Ja minä saan tas kuulla jotain nurinoita siitä etten juo mitään (kollegat eivät tiedä vielä). Ilmeisesti kuitenkin kaikki tämä on rentouttavaa vapaa-ajan toimintaa mieheni näkökulmasta, onhan hän tottunut yli 12h työpäiviin ja toistuviin lyhyisiin yöuniin. 

Oma osuutenihan tässä on tosiaan aika pieni, jos emme ehdi tänä iltana ruokaostoksille, hoidan ne jotenkin (ilman autoa) huomenna ja menen sitten keskustaan shoppailemaan jo etukäteen. Tosin ei ole hirveämpää päivää kuin lauantai mennä kotikaupungissani shoppailemaan, niin täynnä keskusta on. Mutta ei ole kovin paljon vaihtoehtoja, kun on työssäkäyvä ihminen (tai ainakin yrittää olla). 

Sunnuntaina sitten tahtoisin yli kaiken mennä edes vähän vaeltamaan, että saataisiin niittäkin lihaksia vähän lämmiteltyä, ettei meidän rankka vaellus tule ihan shokkina kropalle. Nähtäväksi jää, saanko miehen siihen motivoitua...

Wednesday, August 7, 2013

maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Mulla ei ole ikinä ollut vauvakuumetta. Mulla on ylipäätään ollut hyvin vähän kontakteja vauvoihin tai pieniin lapsiin. En ole päässyt yhtäkään raskautta seuraamaan läheltä, vaikka muutama ystävä onkin saanut jo vauvan. Osittain se on johtunut siitä, että en ole aktiivisesti itse ottanut osaa raskaana olleiden elämään vaan pysytellyt taka-alalla. Siksipä kaikki on nyt uutta ja ihmeellistä. Ja lähdetään ihan siitä, että ensin yritetään sisäistää, että mun sisällä kasvaa toinen ihminen. Se oli varsinkin alkuun ihan absurdi ajatus, kun se omalle kohdalle sattui. Kun se ei näy eikä tunnu (alkuraskaus oli melkein oireeton) missään. Taidan olla niitä ihmisiä, jotka uskovat vasta kun näkevät.  

Varhaisraskauden ultrassa näkyi kyllä jo pienokainen, jolla oli pää, kaksi kättä, kaksi jalkaa, maha, selkäranka... Mutta se oli kuin olisi elokuvaa katsonut ruudulta. En tajunnut omaksi. Ennen ultraa olin kyllä kovin hermostunut ja verenpainekin oli koholla, kun hermoilin onko sikiö elossa ja kunnossa. Nyt pikkuhiljaa, kun maha on kasvanut jo orastavan raskausmahan näköiseksi, alan itsekin viimein tajuta, että taitaa se sittenkin olla totta. 

Sunday, August 4, 2013

salamatkustaja

Yhtenä toukokuisena aamuna oltiin jännän äärellä. Samana iltana oltiin lähdössä töitten jälkeen pitkäksi viikonlopuksi kohti Ranskaa purjehtiaksemme siellä miehen ja hänen vanhempiensa kanssa. Ei mulla sen kummallisempia oireita ollut ollut, mitä nyt rinnat oli todella arat ja menkkoja ei tullut. Plussaahan se testi näytti. Olin oireitten takia sitä jo aavistellutkin, mutta olihan se testi ihan kiva varmistus. Reaktio oli itsellä ainakin enimmäkseen vain häkeltynyt ja yllättynyt. Ei sillä, toivottu tapaushan tämä oli. Mutta olimme ajatelleet että siihen menisi enemmän aikaa. Kaveripariskuntien kokemukset saralla kun antoivat niin olettaa. Itse olin valmistautunut enemmänkin niin, että mitä sitten jos ei onnistu? No meillä onnistui ja siitä olemme kyllä ikionnellisia.  

Edessä oli työpäivä, joten emme ehtineet kovin kauaa jäädä plussaa yhdessä pohtimaan. Halusimme käydä vielä lääkärissä tarkistamassa että kaikki on kunnossa, ennen kuin alkaisimme kertoa yhtään kenellekään. Siispä suut oli pidettävä supussa koko vaiherikkaan viikonlopun

Lääkärille päästiin heti seuraavana tiistaina ja kaikki oli kunnossa. Ultrassa näkyi pieni soikio ja sen sisällä sykki jo pienen pieni sydän. Siinä kostui sekä tulevan äidin että isän silmät. Meidän pikkuinen. 

Thursday, August 1, 2013

väitöskirja-ahdistus

Kaikki lähti siitä kun olin vielä Suomessa, silloinen proffani yritti saada minua jäämään yliopistolle tekemään väitöskirjaa. Hän sanoi, ilmeisesti suostuttelutarkoituksessa, että "eihän sitä tarvitse suorittaa loppuun asti". En halunnut jäädä samalle yliopistolle, vaikka viihdyinkin siellä hyvin, vaan halusin nähdä jotain uutta. (Lisäksi poikaystävä veti tänne Saksaan.) Mutta tuo lause jäi päähäni.

Kun on kyse väitöskirjaprojektista, niin kyseessä ei tietenkään ole ihan tavallinen työpaikka. Yliopisto on ylipäätään usein paljon rennompi paikka verrattuna 'normaaleihin työpaikkoihin'. Minulla oli* yliopiston kanssa työsopimus ja rahoitus tuli Suomen akatemiaan verrattavalta taholta täällä Saksassa (DFG, Deutsche Forschuggemeinschaft), kaikki eläkemaksut ja muut kertyivät, joten sen puolesta oli hyvin. Meillä oli lisäksi normaalit sopimukset lomien suhteen. Niitä kertyi saman verran kuin muillekin työntekijöille. Saksassa on hyvin yleistä, että väitöskirjan tekijälle ei makseta kokopäivätyöstä, vaan työsopimus on esimerkiksi 50 %. Tämä tarkoittaa paperilla sitä, että sekä palkka että työaika on 50 % kokopäivätyöstä. Käytännössä se taas tarkoittaa sitä, että palkkaa saa sen 50 % mutta työaika on sitten kokopäivätyötä vastaava, ellei enemmänkin. Tällaiseen työsopimukseen ei yleensä kuulu opetukseen osallistuminen, mikä on omasta mielestäni plussaa. Minun tapauksessani esimerkiksi rahoitus oli hankittu vain analyyseihin sekä laboratoriotyöskentelyyn, ei itse kirjoittamiseen. Se tehdään siis sillä 'omalla ajalla', eikä siitä saa palkkaa. Ja ainakin itselleni juuri se kirjoittaminen on kaikista aikaavievintä puuhaa.

Itse työpaikka on vanhassa arviolta 50-luvulla rakennetussa rakennuksessa, joka itse asiassa on niin kipeästi remontin tarpeessa, että siellä ei saisi enää olla. Uutta rakennusta suunnitellaan, mutta yliopisto on vatvonut asiaa jo kauan ja uuden rakennuksen paikkaa arvotaan milloin minnekin. Kesällä rakennuksessa on tuhottoman kuuma ja talvella tuhottoman kylmä. Meillä työntekijöillä ei ole minkäänlaista yhteistä taukotilaa, jossa voisi rentoutua ja juoda kahvit työkavereitten kanssa ja jutella joutavia (no, harva kollegoistani osaa puhua joutavia). En alkuun ollenkaan tajunnut tämän asian tärkeyttä, mutta nyt kaipaan taukohuonetta kipeästi. Meillä on lähes jokaisella työntekijällä kahvinkeittomahdollisuus omassa huoneessaan. Ne, joilla sitä ei ole, keittävät nopeasti kahvinsa alakerran keittiössä, jossa ei kovin moni (kukaan) hengaile. Saksalaista tehokuutta ilmeisesti? Itselleni tämä on kamalaa, eihän ihminen voi tehdä koko päivää taukoamatta töitä. Ilman taukohuonetta ei tarjoudu myöskään kovin paljon mahdollisuuksia jutella rennosti työkavereitten kanssa jostain arkipäiväisistä asioista. On aina mentävä varta vasten työkaverin huoneeseen, eikä se ainakaan itseltäni onnistu luontevasti. Pääasiassa tulee siis vain hoidettua työasiat, mutta työkavereitani en tunne vieläkään kuin pintapuolisesti. 

Alkuun kävin työkavereitten kanssa lounaalla. He kävivät opiskelijaruokalassa, jossa oli useita ravintoloita ja paljon tarjontaa samassa rakennuksessa. Meidän lounasporukkaan kuului melkein koko meidän työryhmä, proffasta väitöskirjantekijöihin. Kollegat puhuivat yli 90 % lounasajasta työasioista. Hirvittävän rentouttavaa. Usein en ymmärtänyt mistä he puhuivat ja osan ajasta en meluisassa opiskelijaravintolassa vain yksinkertaisesti kuullut, joten en kovinkaan usein osallistunut keskusteluihin. Yritin ehdottaa parille väikkärin tekijälle, että menisimme yhdessä syömään, mutta kävimme vain kerran.  Muut väitöskirjantekijät eivät ilmeisesti tahtoneet 'uhmata' käytännöksi muodostunutta lounasta työporukan kanssa. Kun tähän lisätään vielä se, että opiskelijaruokalan annoskoko oli aivan liian suuri, minkä jälkeen olin iltapäivisin ihan kuin aivokuollut, oli päätös minulle selvä. Vuoden olin jaksanut sinnitellä, mutta sitten aloin tuomaan töihin omat eväät. Sain pitää oikean tauon lounaalla, syödä sopivan kokoisen ja terveellisen annoksen.

Pian aloittamiseni jälkeen oli ensimmäinen väitöstilaisuus. Tyttö oli kuulemma viimeinen omasta kaveriporukastaan, joka väitteli. Heidän aikoinaan he tapasivat kerran viikossa kaljoilla töiden jälkeen. Mutta jostain syystä tämä tyttö ei halunnut jatkaa sitä meidän uudempien kanssa, harmi. Me muut kuulimme tästä perinteestä vasta huomattavasti myöhemmin, eikä kukaan meistä sitten enää osannut sitä tapaa elvyttää.

Työhuoneeni sijaitsee sihteerin toimistoa vastapäätä. Se tarkoittaa sitä, että vastapäisellä ovella ravaa tuon tuosta henkilökuntaa, opiskelijoita ja paketin toimittajia. Vaikka minun oveni olisikin kiinni, kuulen tarinoinnit siitä huolimatta. Joskus kuuntelen musiikkia, mutta se ei aina auta keskittymään.

Kun tähän lisätään vielä se, että ohjaajani on pääasiassa ihan pihalla aiheesta eikä ole tässä kyseisellä aihealueella mikään expertti, on fiilikset aika kurjat. Hänellä on erittäin hyvä tietämys yleisesti prosesseista tutkimassani ympäristössä, mutta hänen oma alansa (eli kiinnostuksen kohteensa) menee hieman vierestä. Minun projektini on osa isompaa kansainvälistä projektia, jossa kaikkien muiden intressit ovat enemmänkin omani vastakohta. Siinä ollaan sitten napit vastakkain. Ei tarvitse paljon miettiä kuka häviää jos vastakkain on väikkärintekijä ja jo vuosia omalla alallaan olleet tutkijat.  Ja sitten vielä se yleinen proffien ongelma, eli hän on aivan liian kiireinen eikä aikaa löydy millään. Kakkosohjaajani, joka tietää aiheesta sentään hieman enemmän, ei ole ollut meidän laitoksella koko projektini aikana, mutta on tavoitettavissa sähköpostilla sentään joskus. Siis harvoin.

Motivaationi väitöskirjaan ei ole ollut se titteli, se ei minua kiinnosta ollenkaan, se on vain sivutuote. Tänä ala ja väitöskirjan aiheeni kiinnostaa minua edelleen, mutta väitöskirja ei ehkä ole se mulle parhaiten soveltuvin juttu. Ehkä joku toinen näkökulma alaan olisi parempi.

Tässä vielä mielenkiintoinen juttu siitä, miksi naiset eivät jatka yliopistouraansa. Kuin pisteeksi iin päälle.

* 3-vuotinen työsoppari loppui tuossa joku aika sitten, mutta väikkäri ei ole vielä valmis. Jatkoa en saanut, koska siihen ei ole laitoksella rahaa. Ennen oli. Sitten iski kontrolli, eikä ylimääräisiä rahoja voi enää ohjata ihan minne sattuu (niin kuin ennen). Olen silti jatkanut väikkärin tekoa, välillä työpaikalla, välillä kotona.

Wednesday, July 31, 2013

tehokasta

Kotona on saatu paljon kaikenlaista aikaiseksi muutaman viime viikonlopun aikana. Ensinnäkin kellarivarasto saatiin vihdoin ja viimein (2 vuotta muutosta) järjestykseen! Wohoo! Sinne ostettiin 4 hyllyä sekä työtaso. Nyt on laatikot ja tavarat hyllyssä helposti otettavissa. Talvirenkaille hankittiin myös sellainen pyörillä varustettu säilytysteline, kun ne olisivat muuten niin hankalasti liikuteltavissa ja koko ajan tiellä. Vanhaa tavaraa lähti kiertoon, mm. "vanhat" (edelliseen kämppään uutena ostetut) keittiön yläkaapit muuttivat miehen veljen opiskelijakämppään. Mahtavaa. Samaan osoitteeseen hävisi myös vanha sohva vierashuoneesta sekä ex-sohvapöytä saatiin vihdoin vietyä kirppikselle. 

Kylppäriin tehtiin koneitten vaihto. Meidän edellinen kone oli miehen mummon kautta saatu, jossa oli pyykinpesukone ja kuivausrumpu samassa. Se oli hyvä ja kätevä. Nyt saimmekin (ennakko)perintönä miehen toisilta isovanhemmilta Mielen kokonaisen puolivuotta vanhan pesukoneen sekä puolitoista vuotta vanhan kuivausrummun. Meillä ollut vanha kone muutti samaisen miehen veljen luokse ja me perustettiin pesutorni. Meidän piti sijoittaa "vain" koneiden väliin tulevaan väliosaan sekä kuivausrummun kanteen, joka oli kadonnut. Kumpikin osa maksoi hieman alle satasen (!), onhan sentään Miele kyseessä... Mutta kyllä nyt kelpaa. 

Kylppäristä menetettiin tornin takia säilytystilaa, koska meillä oli ennen pesukoneen päällä kaappi. Mutta otettiin kellarista viimeinen vanha keittiökaappi ja laitettiin siihen jalat ja sahataan vielä keittiön työtason ylijäämäpalasta siihen taso. 

Ennakkoperintönä saatiin myös teekannu ja puinen Aachener Printen -laatikko (asuttiin ennen Aachenissa) sekä lastentuoli, joka on ollut miehen äidin käytössä lapsena. Se oli todella hyvässä kunnossa, paitsi siinä alunperin olleet käsinojat puuttuivat kokonaan. Mutta kukapa nyt sellaisia tarvitsisi.

Monday, July 29, 2013

kotijuttuja

Tilaamamme kiitoskortit saapuivat viimein (tai siis ne tuli jo reilu viikko sitten mutta saan nyt viimein tästä aiheesta kirjoitettua) ja niistä tuli juuri sellaiset kuin toivoimmekin. Voin siis lämpimästi suositella Cartelandia eteenpäin. Heidän valikoimansa on suuri, mutta me halusimme hyvin simppelit kortit ja sellaiset saimme. Kortit on jo lähetetty vieraille ja suurin osa on myös jo päässyt perillekin.


Keksin viimein kivan idean, miten saan tuliaishiekat näytille ja samalla vapautuivat (kylläkin harvat) kukkavaasini niiden alkuperäiseen tarkoitukseen. Enää puuttuu ne kukat, kröhöm. Pullon kylkeen sai vielä paikannimenkin, että pääsee rehvastelamaan miten hienoissa, kylläkin harvoissa, paikoissa olen käynyt. Oi, miksi en raahannut Tyynenmeren rannalta Ocean Beachiltä (San Francisco) hiekkaa kotiin? (Tuon Islannin hiekan raahasi kotiin muuten ihanan auttavainen siskoni, kiitos hänelle!)


Koko heinäkuun on ollut täällä ihan hirvittävän kuuma. Viime viikollakin oli useampana päivänä yli 30° ja kotonakin alkoi olla jo niin tuskaisen kuuma ja huono happi, että muutamana aamuna heräsin päänsärkyyn. Siksipä eilinen 24 asteen lämpötila tuntui itseasiassa kylmältä. Aurinkokaan ei päivällä paistanut, joten tuntui kovin artikselta. Mainittakoon, että todellisuudessa mun mukavuusalue rajoituu siihen 25°, jos on alle on liian kylmä, jos on yli on liian lämmin. Mutta silti kaiken sen kuumuuden jälkeen oli ihana saada viilennystä ja sadettakin. Samalla pääsin jatkamaan aiemmin aloittamaani peittoprojektia.


Wednesday, July 24, 2013

yhdet häät ja neljät hautajaiset

Ei ole alkuvuosi mennyt niin kuin leffassa. Yhdet häät on juhlittu, mutta vastineeksi neljä ihmistä sekä suomalaisesta että saksalaisesta ystävä- ja sukulaispiiristäni on kuollut. Kaksi mummoa ja kaksi isää. Yhdet hautajaiset olivat jo tammikuussa, jolloin hautasimme rakkaan mummoni. Kukkalaitteeseen pyysimme siskoni kanssa valkoisia liljoja ja freesioita. Samoja kauniita kukkia, joita minulla oli hääkimpussani. Mummo lepää nyt papan vieressä ison puun alla. Luin silloin haudalla Eeva Kilven kauniin runon

Kun mummot kuolevat, 
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää
ja joistakin mummoista tulee puita
ja ne humisevat lastenlastensa yllä
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa
lumimajaksi heidän ylleen.

Molemmat mummot kuolivat vanhuuden tuomien sairauksien väsyttäminä, ja heidän poismenonsa on niin luonnollista kuin se vain voi olla. Mutta ne isät. Vielä ei ole isien aika. 

The life of the dead 
is placed on the memories of the living. 
The love you gave in life 
keeps people alive beyond their time. 
Anyone who was given love
will always live on in another's heart.
- Cicero




Sunday, July 14, 2013

ihana sunnuntai

Eilen ostetun aurinkovarjon alla on mukava istua eikä tule liian kuuma. Odotan innolla ensi viikkoa, jolloin säät pysyvät ennusteiden mukaan ihanan aurinkoisina ja lämpiminä. Pääsen nauttimaan varjosta oikein kunnolla!




Eilen saatiin viimein tilattua kuvataulu yhdestä hääkuvastamme. Se on muutaman päivän päästä valmis ja käyn sen varmasti heti miten hakemassa. Kuvataulu teetetään nimittäin ihan työpaikkani lähellä. Taulu ripustetaan makuuhuoneen seinälle. 

Ja juuri äsken tilasin viimein kiitoskortit! Vain seitsemän kuukautta häitten jälkeen... No ompahan sentään lisätä niihin uutisia, joista varmasti moni häävieras ilahtuu. Niistä myöhemmin lisää.


Tuesday, July 9, 2013

ei mene niin kuin Strömsössä

Mä olen viimein suostunut myöntämään itselleni, että olen ihan hirvittävän huono samaan valmista. Olen kova innostumaan asioista, joista ehkä vain murto-osa pääsee toteutusvaiheeseen. Jään aina pohtimaan enkä osaa päättää. Vielä minimaalisempi osa oikeasti valmistuu.

Esimerkkejä löytyy useampia...

Olohuoneen verhot. Ostin kankaan jouluna 2011 Suomesta. Toinen verho on vieläkin ompelematta, toinen on mystisesti valmistunut.


Sohvapöytä. Siitä puuttuu toinen kerros maalia. Varsinkin toisella puolella on kohtia, jotka näyttävät siltä kuin eivät olisi maalia nähneetkään... Lisäksi alunperin aiottiin laittaa paksu lasi päälle, mutta huomattiinkin että mittatilatun lasin hankkiminen ei ole ihan helppoa eikä halpaa. Tämä on odottanut vasta keväästä, joten vielä ei ole mikään kiire. Ei varmaan tarvitse mainita, että minun osuus tästä pöydästä oli vain tuo maalaaminen, mies teki kaiken muun. No se itse idea oli minun. Tai siis netistähän sekin on alunperin.


Keittiön laskosverhot. Niistä puuttuu oikean pituisen rimat sekä kiinnitys narulle. Verhot "valmistuivat" viime vuoden elokuussa. Ajatuksena oli ostaa purjeveneistä löytyvän pienen knaapin kaltainen kiinnike.


Tauluton seinä. Me ei pitkään aikaan päästy kompromissiin siitä, mitä olohuoneen ja makuuhuoneen seinille laitetaan. Mä halusin teettää itseottamastani Manhattanin panoraamasta kuvan olohuoneeseen, mutta mies ei sille lämmennyt. Omakin innostus lakkasi kun ajattelin sen olevan liian rauhaton kovin graafisten verhojen kanssa. Mies sai jokin aika sitten idean, että mallataan seinälle taulujen kokoa. Hieno idea, nyt meillä on sentään jotain seinällä. Ei vaan niitä itse tauluja. Kävin viime viikolla art roomissa katsomassa ja monet taulut kyllä olivat hienoja, kunhan vain värit sopivat. 

Makuuhuoneeseen teetetään kaksi kappaletta canvastauluja, toinen vaakakuvasta ja toinen pystykuvasta. Tässä asiassa mies ei ole sanonut ihan täysin vastaan, enkä ottaisikaan eitä kuuleviin korviini. Pitäisi vaan päättää mitkä kuvat... Niitä on niin monta.  

Tästä tauluttomuudesta en ota ollenkaan kokovastuuta. Mutta vaakamaiseen tapaani päätösten tekeminen on vaikeaa... Keittiössä on sentään iso Jaffa-juliste seinällä ja vierashuoneessa häissä saatu taulu, joka on täynnä vieraitten kämmenenjälkiä.



Ei jotain huonoa ilman hyvääkin, vai miten se meni. Jotain olen nimittäin saanut valmiiksikin. Mutta oli sekin pitkä prosessi. Sain kuvan tyynynpäällisen neulottua talvella, mutta se jäi toisesta päästä auki, koska halusin ostaa sisälle vuorikankaan, ettei vanhan Ikea-tyynyn sininen väri näkyisi. En saanut ostettua vuorikangasta, mutta parisen viikkoa sitten sain ostettua uuden sisustyynyn - valkoisen.


Tästä viimeisestä valonpilkahduksesta huolimatta on todettava, että tämä ei todellakaan ole sisustusblogi ajoittaisista sisustusta hipovista jutuista huolimatta. 

ps. Jotenkin huomaan, että kovin on käsityöpainotteinen tämä lista...


yhdet häät ja helle

Viime lauantaina juhlimme ystäväpariskunnan, myös suomalais-saksalaisen, häitä hienossa linnassa. Rennon tunnelman takasi väljä aikataulu, mölkkypelit sekä mukavat vieraat. Myöhemmin illalla tarjottiin saksalaisille vieraille salmiakkikossua, kun taas suomalaiset saivat maistaa Jägermeisteria. Hyvin upposivat molemmat ja vieras kulttuuri tuli monille vieraille näin ainakin hieman lähemmin tutuksi. Hienon päivän kruunasi kaunis aurinkoinen sää. Onnittelut vielä hääparille! 


Hellettä on täällä riittänyt, se alkoi jo tuolloin viikonloppuna, mutta yltyi vasta nyt viikolla. Miksi sää on aina viikolla parempi kuin viikonloppuna, jolloin olisi aikaa siitä nauttia?

Takapihalla vadelmat ovat kypsyneet ja niitä voi popsia suoraan puskasta, nam!



Monday, July 1, 2013

autoilua leipzigiin ja buchenwald

Viikonloppuna juhlittiin ystävän syntymäpäiviä Leipzigissa. Menomatkalla lauantaina osuimme kahteen liikenneruuhkaan, joiden takia matka venyi kuuteen tuntiin. Molemmat ruuhkat johtuivat liikenneonnettomuuksista ja moottoritie oli jonkin aikaa kokonaan suljettuna. Liikenneruuhkat on täällä arkipäivää, mutta onnettomuudet saa aina mietteliääksi. Mutta mitä tehdä kun ei voi kuin odottaa? Nokkela mies keksii hyödyntää ajan ja perehtyy auton toimintaan. Tai tässä tapauksessa toimimattomuuteen. Meillä on 20 vuotta vanha BMW, jolla on ikäisekseen ajettu vähän ja se on siksi hyvin säilynyt. Silti sitä sun tätä on välillä rikki. Tällä hetkellä auton mittaristo on rikki. Toisinaan se toimii normaalisti, mutta yhtäkkiä kaikki mittarit voivat näyttää nollaa, nopeusviisari voi heilua villisti ja kaikki valot vilkkua. Itse ajoon se ei vaikuta, niin vanha auto ei ole moisesta moksiskaan. Meillä on kännykässä sovellus käytössä, joka näyttää ajonopeuden ja tämä otetaan käyttöön kun mittaristo pettää. Mies siis kaivoi ohjekirjan esiin ja huomasi, että mittariston irrottaminen on vain parista ruuvista kiinni. Mittaristo lähti siis irti nopeasti ja sen sisältöä ihmelttiin, mutta itse vika ei ollut silmämääräisesti tunnistettavissa. Viereisten autojen kuskit hieman ihmettelivät meidän puuhia, ei mikään ihme. Auto on menossa korjaamolle, mutta mies korjaa autosta kaiken itse mikä vain korjattavissa on. 


Ajoimme Leipzigiin Weimarin kautta, koska mukanamme oli miehen pikkuveli, joka asuu Weimarissa vielä kuukauden päivät. Hän oli tullut meille perjantai-iltana ja lauantaiaamuna ennen lähtöä hän kävi  Aachenissa. Hän muuttaa sinne maisteriopintoja varten ja sai aamulla avaimen uuteen asuntoonsa. 

Leipzigissa olimme kuitenkin ajoissa illan juhlia varten. Söimme ulkona kauniissa Substanz -ravintolan Biergartenissa luomulihasta tehtyjä hampurilaisia. Kesäsäästä emme päässeet nauttimaan, mutta peitot ja hyvä seura lämmittivät sopivasti. Illemmalla siirryimme Cafe Waldiin odottamaan puolta yötä ja syntymäpäivää. Juhlinta jatkui vielä pitkään, mutta me lähdimme hieman yhden jälkeen, koska tupakansavussa juhliminen ei vain huvittanut. Seuraavana aamuna olimme vielä brunssilla Sol y Mar -ravintolassa ennen kuin lähdimme kotimatkalle. Ajoimme taas Weimarin kautta, koska haimme miehen veljeltä muutaman muuttolaatikon. Moottoritiellä huomasimme, että ajoimme juuri Buchenwaldin keskitysleirin ohi ja päätimmekin käydä siellä. Itse en ole koskaan käynyt keskitysleirillä, enkä olisi varmasti suunnitellusti sinne mennytkään. Mies oli käynyt kyseisessä paikassa jo kaksi kertaa ja halusi käydä siellä kanssani uudestaan.

Buchenwaldin keskitysleiri oli kolmanneksi suurin Dachaun ja Sachsenhausenin jälkeen. Buchenwaldista käsin johdettiin myös useita muita lähialueiden pienempiä leirejä. Se oli vuonna 1937 perustettu työleiri, jossa oli sen vapauttamiseen, huhtikuuhun 1945 asti neljännes miljoonaa vankia. Alkuun leirissä oli saksalaisia poliittisia vankeja, rikollisia ja "yhteiskuntaan sopimattomia".  Myöhemmin tuli juutalaisia, jehovan todistajia ja homoseksuaaleja. Toisen maailmansodan alettua leirille tuotiin juutalalsia, romaaneja ja sotavankeja, erityisesti venäläisiä. Vaikka Buchenwald ei ollut tuhoamisleiri, kuoli siellä paljon ihmisiä. Kävelimme krematorion läpi, mutta hyvin nopeasti. En vain voinut olla siellä kauaa ja uunien ohi kävellessä tulivat kyyneleet silmiin.

Amerikkalaiset vapauttivat leirin 11.4.1945 ja 21 000 ihmistä vapautettiin. Osa heistä kuitenkin kuoli vielä seuraavina päivinä. Myöhemmin leiri siirtyi venäläisten haltuun ja he pitivätkin siellä vuoteen 1950 asti saksalaisia sotarikkolisia vankeina. Puiset parakit tuhottiin 50-luvulla ja niiden pohjat on nykyisin peitetty mustilla kivillä ja blokit on numeroitu. Itse vankileirin porttien ovessa lukee Jedem das Seine", kirjaimellisesti "jokaiselle omansa" mutta se voidaan kääntää myös "jokaiselle ansionsa mukaan". 

Thursday, June 27, 2013

kolme valtiota neljässä päivässä ja rikkinäinen auto

Tämä postaus tulee "hieman" myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Reissu oli myös aika vaiherikas, joten siitä on ihan pakko kertoa. Lisäksi jotenkin tuntuu siltä, että tulee oltua reissussa vähän väliä, joten niistäpä ne postausaiheetkin on revittävä. Aika reissujen välissä kun menee palautumiseen...  

Olimme siis Fronleichnam-viikonloppuna mieheni ja appivanhempieni kanssa purjehtimassa. He lähtivät itseasiassa samalla pitkään suunnitellulle pitkälle purjehdukselle, suuntana etelä. Ensimmäisenä päivänä suuntasimme siis Ranskan Dunkerquesta kanaalin yli Doveriin. Sää oli mitä tyyppillisin, kuten alapuolella olevasta kuvasta näkyy. Ylitys ei onneksi kestänyt niin hirvittävän pitkään ja matkalla oli riittävästi nähtävää kun isoja tankkereita pilkotti horisontissa, ei ollenkaan niin kaukana kun voisi kuvitella, koska näkyvyys oli huono. 


Illalla kävelimme Doverissa ja tutustuimme kaupunkiin. Ei kyllä tehnyt kovin suurta vaikutusta, kaupunki taitaa elää kautta kulkevien turistien varassa. Kaunis vanha kirkko kuitenkin löytyi.



Seuraavana päivänä suuntasimme pohjoiseen, Ramsgaten kaupunkiin, joka on Thamesin jokisuussa. Lähdön kanssa jouduimme odottamaan iltapäivään, jotta vedenvirtaus kanaalissa olisi meille suotuisa. Tällä kertaa näimme myös White Cliffsit, joihin aurinko paistoi kauniisti. Kallion päällä ollut kaunis valkea majakka kruunasi hienon maiseman.


Jouduimme lähtemään Ramsgatesta todella aikaisin, aamulla kello 5.30, koska emme halunneet purjehtia vastavirtaan. Harvoin pääsen kuvaamaan auringonnousua, taitavat ne ainoat kerrat olla kaikki purjehdusreissuilta. Edessä oli kanaalin ylitys, mutta tällä kertaa suuntasimme Belgiassa sijaitsevaan Ostenden rantakaupunkiin. 


Päivä oli hyvin pitkä, kanaalissa ei tapahtunut mitään lukuunottamatta muutamaa 300 metrin pituista rahtilaivaa. Ne olivat ihan hirvittävän suuria. Näykyvyys oli hieman parempi kuin menomatkalla, mutta se päivä oli kyllä yksi pisimmistä. Horisontissa ei näy mitään, väsyttää, mutta ei voi nukkua. Minä tulen nimittäin helposti merisairaaksi, joten pysyttelen tiiviisti kannella (itseasiassa purjeveneessä en ole koskaan tullut merisairaaksi, mutta se johtuu juurikin siitä, että pysyttelen kannella), mutta siellä taas en saa nukuttua, koska en vaan osaa. Musta ei varmasti olisi Atlantin ylitykseen.

Ostenden kaupunki oli aika kamala. Koko rantaviivan pituudelta oli isoja kerrostaloja. Jos en olisi tiennyt, niin olisin veikannut kerrostalojen perusteella, että olemme Venäjällä. Kaupungissa ei tainnut olla muita kuin turisteja, englantilaiset olivat jo iltapäivästä ihan kännissä. Kuulemma Belgian rannikko on täynnä juuri tällaisia kaupunkeja.


Viimeisenä päivänä meillä olikin sitten enää pieni etappi edessä Ostendestä takaisin Dunkerqueen ja olimme siellä aikaisin iltapäivästä. Olimme lähdössä kotiin päin neljän maissa, kun auto ei käynnistynytkään. Menomatkalla kytkin oli hieman oireillut, mutta ei mitenkään niin vakavasti että olisimme osanneet odottaa sen menevän kokonaan rikki. Mutta rikki se oli. Appivanhempani ovat onneksi ADAC:n plusjäseniä, joten ei kuin soittamaan heiltä apua. Sieltä luvattiinkin, että he ovat tunnin päästä perillä. No, eihän sieltä ketään kuulunut ja soitettuamme perään selvisi, että ADAC:n auto oli kääntynyt takaisin, koska satama-alue, jossa olimme, oli suljettu suuren purjevenetapahtuman takia. Emme tienneet että satama-alue on suljettu, itse tapahtumasta tiesimme. Ohitsemme vilisi kuitenkin koko ajan autoja, joten ADAC:n auto olisi kyllä varmasti päässyt myös alueelle jos olisi halunnut. Pian sitten selvisi, että he yrittävät tulla myöhemmin uudestaan ja arvasimme heti, että myöhemmin tarkoittaisi seuraavana eli maanantaiaamuna. Mieheni ja minun oli kuitenkin ehdittävä töihin maanantaiksi, joten emme voineet jäädä odottamaan. Lisäksi ADAC olisi ensin a) katsonut onko auto tosiaan rikki ja b) voidaanko se korjata max. 3 päivän sisällä jossain lähialueen korjaamolla. Korjauksen ajaksi olisimme saaneet hotellimajoituksen, joka ei tietenkään olisi ollut tarpeellinen koska olisimme voineet yöpyä myös purjeveneessä. Jouduimme siis miettimään vaihtoehtoja, koska meidän oli päästävä takaisin kotiin. Mieheni soitti myös jo pomolleen kertoakseen tilanteen ja ettei välttämättä ehdi maanantaiaamuksi töihin. 

Ratkaisu löytyi sitten niin korvaamaatoman ystävän kautta. Hän ajoi Bochumista tyttöystävänsä ja huoltoasemalta vuokraamansa trailerin kanssa reilun 4h matkan Ranskaan. Heitä odotellessamme kävimme tutustumassa satamassa olleisiin suuriin purjeveneisiin. Pelastavat ritarimme saapuivat puolilta öin ja saimme lastattua rikkinäisen automme trailerille. Kello yksi yöllä lähdimme paluumatkalle. Ajoimme takaisin Bochumiin, koska ystävällämme oli sattumalta juuri kaksi autoa, joten saimme hänen autonsa lainaan ja hänellekin jäi vielä toimiva auto. Mieheni ja minä olimme sitten lopulta kotona kello 6.15 maanantaiaamuna. Painuimme heti unille neljäksi tunniksi, jonka jälkeen menimme molemmat töihin. Kaiken kukkuraksi ystävä hoiti vielä auton korjauksen ja auto oli taas seuraavana päivänä toimintakunnossa. 



En voi muuta sanoa kuin että ystävät ovat korvaamattomia!

Monday, June 17, 2013

suomi! kesä!

Palasin muutama päivä sitten viikon mittaiselta Suomen matkalta. Viikossa ehtii paljon kaikenlaista, mutta aina sitä lähtee haikein mielin Suomesta. Varsinkin tällä kertaa, koska en tiedä milloin seuraavan kerran pääsen takaisin...

Heti alkuun huomasin alla olevan mainoksen, joka herätti aikamoista hilpeyttä.  


Viikon kohokohta oli viikonloppuna vietetyt polttarit. Niitä vietettiin lähimpien ystävien kanssa Turussa, vanhassa opiskelukaupungissani. Oli ihana käydä taas pitkästä aikaa Turussa ja vielä kun visiitin kruunasi kaunis aurinkoinen sää! Nämä polttarithan oli oikeastaan jälkipelit, sillä naimisiin ehdin jo puolisen vuotta sitten. Tuolloin ei kuitenkaan ehditty kaason puolesta polttareita järjestää, koska häät tulivat lopulta vain parin kuukauden varoitusajalla. Siksipä minulla onkin ollut onni, koska olen saanut juhlia kaksissa polttareissa! Saksassa asuvat suomalaiset ystäväni järjestivät nimittäin todella yllätykselliset polttarit Hampurissa muutama viikko ennen häitä.

Jouduin tilanpuutteen vuoksi jättämään järkkärini kotiin (!!) enkä ottanut edes pientä pokkarikameraa mukaan polttareihin. Ystäväni olivat kuitenkin huolehtineet kuvaustarpeistani ja antoivat minulle kertakäyttökameran, jolla sain tallentaa tärkeät hetket. Niihin kuului muun muassa mahtavan brunssin nauttimista, maukkaiden cocktailien tekemistä ja lempiravintolassani Denniksessä syömistä. Sokerina pohjalla oli Pandoran keikka! Lapsuuteni ja nuoruusvuosieni kotikaupungissa kävimme usein eri bändien keikoilla ja kerran, joskus 90-luvun puolivälissä, pieneen kaupunkiimme tuli jopa tämä naapurimaan tähti. Polttari-iltaa vietettiin siis erittäin nostalgisissa tunnelmissa tanssien! Täytyy myöntää, että ysärit uppoaa edelleen! Konsertin jälkeen bongasimme taka-alalta myös Cheekin ja, vaikka en fani olekaan, saatiin minut kovin helposti yllytettyä pyytämään yhteiskuvaa, joka otettiin tietenkin sillä kertakäyttökameralla! Viikonlopun teesi oli hyvä vaimo -testi, jonka onneksi läpäisin!

Sunnuntai-iltana kävimme vielä siskoni kanssa Tintåssa jokirannassa syömässä. Söimme fish & chips eli ahvenfileitä ja kuorineen paistettuja perunoita sekä avocado-katkarapusalaatia. Salaatissa oli paljon katkarapuja, parmesania ja ihanaa sitruunaista kastiketta - nam! Suosittelen lämpimästi!


Parhaat hetket syntyvät yleensä spontaaneista ideoista, niin nytkin. Teki mieli paistaa nuotiolla makkarat, joten lähdimme siskoni ja äitini kanssa käymään Nuuksiossa. Kävelimme myös pienen lenkin ja ihastelimme ihanaa Suomen luontoa.



Ja sitten tehtiin nuotio ja paistettiin ne kauan odotetut makkarat! Ah!