autoilua leipzigiin ja buchenwald

Viikonloppuna juhlittiin ystävän syntymäpäiviä Leipzigissa. Menomatkalla lauantaina osuimme kahteen liikenneruuhkaan, joiden takia matka venyi kuuteen tuntiin. Molemmat ruuhkat johtuivat liikenneonnettomuuksista ja moottoritie oli jonkin aikaa kokonaan suljettuna. Liikenneruuhkat on täällä arkipäivää, mutta onnettomuudet saa aina mietteliääksi. Mutta mitä tehdä kun ei voi kuin odottaa? Nokkela mies keksii hyödyntää ajan ja perehtyy auton toimintaan. Tai tässä tapauksessa toimimattomuuteen. Meillä on 20 vuotta vanha BMW, jolla on ikäisekseen ajettu vähän ja se on siksi hyvin säilynyt. Silti sitä sun tätä on välillä rikki. Tällä hetkellä auton mittaristo on rikki. Toisinaan se toimii normaalisti, mutta yhtäkkiä kaikki mittarit voivat näyttää nollaa, nopeusviisari voi heilua villisti ja kaikki valot vilkkua. Itse ajoon se ei vaikuta, niin vanha auto ei ole moisesta moksiskaan. Meillä on kännykässä sovellus käytössä, joka näyttää ajonopeuden ja tämä otetaan käyttöön kun mittaristo pettää. Mies siis kaivoi ohjekirjan esiin ja huomasi, että mittariston irrottaminen on vain parista ruuvista kiinni. Mittaristo lähti siis irti nopeasti ja sen sisältöä ihmelttiin, mutta itse vika ei ollut silmämääräisesti tunnistettavissa. Viereisten autojen kuskit hieman ihmettelivät meidän puuhia, ei mikään ihme. Auto on menossa korjaamolle, mutta mies korjaa autosta kaiken itse mikä vain korjattavissa on. 

Ajoimme Leipzigiin Weimarin kautta, koska mukanamme oli miehen pikkuveli, joka asuu Weimarissa vielä kuukauden päivät. Hän oli tullut meille perjantai-iltana ja lauantaiaamuna ennen lähtöä hän kävi  Aachenissa. Hän muuttaa sinne maisteriopintoja varten ja sai aamulla avaimen uuteen asuntoonsa. 

Leipzigissa olimme kuitenkin ajoissa illan juhlia varten. Söimme ulkona kauniissa Substanz -ravintolan Biergartenissa luomulihasta tehtyjä hampurilaisia. Kesäsäästä emme päässeet nauttimaan, mutta peitot ja hyvä seura lämmittivät sopivasti. Illemmalla siirryimme Cafe Waldiin odottamaan puolta yötä ja syntymäpäivää. Juhlinta jatkui vielä pitkään, mutta me lähdimme hieman yhden jälkeen, koska tupakansavussa juhliminen ei vain huvittanut. Seuraavana aamuna olimme vielä brunssilla Sol y Mar -ravintolassa ennen kuin lähdimme kotimatkalle. Ajoimme taas Weimarin kautta, koska haimme miehen veljeltä muutaman muuttolaatikon. Moottoritiellä huomasimme, että ajoimme juuri Buchenwaldin keskitysleirin ohi ja päätimmekin käydä siellä. Itse en ole koskaan käynyt keskitysleirillä, enkä olisi varmasti suunnitellusti sinne mennytkään. Mies oli käynyt kyseisessä paikassa jo kaksi kertaa ja halusi käydä siellä kanssani uudestaan.

Buchenwaldin keskitysleiri oli kolmanneksi suurin Dachaun ja Sachsenhausenin jälkeen. Buchenwaldista käsin johdettiin myös useita muita lähialueiden pienempiä leirejä. Se oli vuonna 1937 perustettu työleiri, jossa oli sen vapauttamiseen, huhtikuuhun 1945 asti neljännes miljoonaa vankia. Alkuun leirissä oli saksalaisia poliittisia vankeja, rikollisia ja "yhteiskuntaan sopimattomia".  Myöhemmin tuli juutalaisia, jehovan todistajia ja homoseksuaaleja. Toisen maailmansodan alettua leirille tuotiin juutalalsia, romaaneja ja sotavankeja, erityisesti venäläisiä. Vaikka Buchenwald ei ollut tuhoamisleiri, kuoli siellä paljon ihmisiä. Kävelimme krematorion läpi, mutta hyvin nopeasti. En vain voinut olla siellä kauaa ja uunien ohi kävellessä tulivat kyyneleet silmiin.

Amerikkalaiset vapauttivat leirin 11.4.1945 ja 21 000 ihmistä vapautettiin. Osa heistä kuitenkin kuoli vielä seuraavina päivinä. Myöhemmin leiri siirtyi venäläisten haltuun ja he pitivätkin siellä vuoteen 1950 asti saksalaisia sotarikkolisia vankeina. Puiset parakit tuhottiin 50-luvulla ja niiden pohjat on nykyisin peitetty mustilla kivillä ja blokit on numeroitu. Itse vankileirin porttien ovessa lukee Jedem das Seine", kirjaimellisesti "jokaiselle omansa" mutta se voidaan kääntää myös "jokaiselle ansionsa mukaan".