rettet den feierabend!

Tämä aihe on nyt pyörinyt mielessäni niin kauan, että se on viimein raapustettava 'paperille'. Tästä tulee giganttipostaus, josta lienee hyvä varoittaa heti näin alkuun. Luin joku aika sitten Sternistä (07/2013) jutun "Rettet den Feierabend", jossa kerrottiin nykypäivän työkulttuurin hektisyydestä ja vaativuudesta. Jutussa mainittiin muutama esimerkki henkilöistä, jotka ennen tekivät töitä lähes koko valveilla olonsa ajan ja jotka lopulta paloivat loppuun tai joutuivat hidastamaan tahtia terveydellisistä syistä (esim. masennus). He eivät ennen osanneet viettää vapaailtoja, eivätkä arvostaneet vapaa-aikaa tai ymmärtäneet sen tarpeellisuutta. Osaa ajoi myös intohimo työtä kohtaan ja se, että he nauttivat työstä. Töitä pitää tehdä yhä enemmän, paremmin ja nopeammin. Aina pitää olla tavoitettavissa,  joillakin aloilla myös vapaa-ajalla, mutta toisaalta jatkuva viestien ja yhteydenottojen tulva myös häiritsee työntekoa. Usein vain murto-osa saapuvista sähköposteista on työn kannalta relevantteja. Joillakin työpaikoilla työntekijät jopa kilpailevat uupumuksellaan. Heiltä kuulee sankarillisia kertomuksia maratonikokouksista, yötöistä, sähköpostitulvasta ja multitaskingista.

Monet ihmiset, varmasti myös osittain vapaa-ajallaan, kärsivät informaatiotulvasta. Toisin kuin liika syöminen tai liikunta, jotka näkyvät joko vyötäröllä tai tuntuvat lihaskipuna, eivät aivot reagoi yhtä nopeasti informaatiotulvaan. Seuraukset ilmenevät vasta myöhemmin, kun on jo liian myöhäistä. Jutussa haastateltu psykologi toteaa, että työntekijä, joka viettää työpaikalla enemmän kuin 8 tuntia, vahingoittaa itseään henkisesti ja fyysisesti, oman luovuutensa lisäksi. Tällaisia työntekijöitä tulisi rangaista vähentämällä ylityöt palkasta. Tärkeintä olisi oppia vapaa-ajan tärkeys ja tätä varten tulisi tietenkin osata lopettaa työnteko ja sanoa, tämä päivä on pulkassa. Jutun mukaan saksalaiset eivät osaa rentoutua eivätkä rauhoittua.

Uupumus ja masennus ovat nimenomaan suoraa seurausta menestyvän talouden, kuten Saksan, toiminnasta. Vaikka työ on harvoin ainoa syy burnoutille, se tulee kalliiksi työnantajalle. Ei kuitenkaan niin kalliiksi, että työnantajat sijoittaisivat riittävästi ennalta ehkäisevään toimintaan. Monet työnantajat tarjoavat erilaista ohjelmaa tai kursseja, mutta ne eivät ole todellisia ratkaisuja. Työpaikalla ei huomata, että  muutokset tulisi tehdä juuri siellä.

Mitä siis tehdä? 
Työpaikoilla tarvitaan henkistä työsuojelua. Samoin kuin työpaikalla on esim. melua, myrkkyjä, fyysistä rasitusta ja ergonomiaa koskevat määräykset, tarvitaan sääntelyä myös henkiselle rasitukselle. Esimerkkinä jutussa käytetään Tanskaa, jossa työn rasittavuus voidaan arvioida, työntekijän niin halutessa. Arviointiin osallistuu edustajat sekä työantajan että työntekijöiden puolelta ja työpaikkalääkäri. He arvioivat tilanteen, jolloin selviää onko työ todella niin rasittavaa kuin työntekijä sen kokee, vai onko ehkä kyse siitä, että työntekijällä ei ole tarvittavia valmiuksia työhön.

Jokainen tarvitsee sisäisen ammattiliittolaisen, joka huolehtii siitä, että töitä ei tule tehtyä liikaa. Ei liian tarkkaa vahtia, vaan enemminkin ystävän, joka on hyväntahtoinen ja antaa vinkkejä. Riittää, jos sähköpostit tarkistaa kahdesti päivässä. Jos on tehtävä illalla töitä, niin aika on hyvä rajata etukäteen. iPad ei ole sänkykaveri. Raskaan projektin jälkeen on hyvä ottaa pari vapaapäivää, vaikka niistä joutuisi  taistelemaan pomon kanssa. Hyvin tehdystä työstä kannattaa palkita itsensä ja saavutuksia juhlia. Vapaa-aikaa ei pidä suunnitella täyteen, vaan silloin tehdään jotain työn vastapainoksi. Sunnuntaille ei kannata suunnitella mitään, vaan tehdä jotain spontaanisti fiiliksen mukaan.